Virikkeellistäminen tarkoittaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeita täyttävien toimintojen tarjoamista eläimelle. Englanninkielinen sana enrichment kuvaakin virikkeellistämistä mielestäni hyvin, se on päivittäisten toimien ”rikastuttamista”. Virikkeellistämistä on, kun syöminen ei ole vain vatsan täyttämistä ja ulkoilu vain tiellä kävelyä. Mahdollisuus toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeita lisää eläimen hyvinvointia ja luo optimaaliset lähtökohdat myös koulutukselle ja yhteistyölle ihmisen kanssa. Virikkeitä suunnitellessa on hyvä lähteä liikkeelle eläimen lajityypillisestä ajankäytöstä erilaisten käyttäytymistarpeiden parissa ja ottaa huomioon koiran rotu ja yksilölliset ominaisuudet, jotka voivat määritellä koiralle voimakkaita, esimerkiksi metsästyskäyttäytymiseen, liittyviä tarpeita.

Syöminen on kaikille koirille tärkeä käyttäytymistarve, mutta pelkän vatsan täyttämisen lisäksi myös ruuan etsiminen, saalistaminen, pureskelu, raateleminen ja kätkeminen ovat koirille perinnöllisiä syömiseen liittyviä käytöksiä. Tarve toteuttaa synnynnäisiä käyttäytymistarpeita ei poistu, vaikka mahdollisuuksia niiden toteuttamiselle ei olisikaan. Esimerkiksi jos koira syö pehmeää ruokaa ja sillä on voimakas tarve repimiselle tai pureskelulle, voi käyttäytymistarve näkyä ei-toivottujen kohteiden pureskeluna. Koiralle kannattaa siis tarjota pureskeltavaksi ja revittäväksi tarkoitettuja asioita, jotta se saa mahdollisuuden toteuttaa käyttäytymistä sallittuihin kohteisiin. Esimerkiksi lihaisat luut tai lihalla täytettävät, pakastettavat virikelelut toimivat tässä loistavasti.

Kun koira saa osan päivän ruuastaan kongista, saadaan syömiseen – mielekkääseen lajityypilliseen käyttäytymiseen – käytettyä aikaa pidennettyä päivittäin. Kuvassa Mesyllä asuva saksanpaimenkoira Jami.

Ruualla virikkeistämiseen on markkinoilla paljon erilaisia tuotteita, kuten täytettävät kongit tai pallot, joita pyörittäessä nameja tipahtelee satunnaisesti lattialle. Lelujen sisään voi laittaa joko makupaloja, nuoltavaa tahnaa tai jäädyttää lihaa. Erilaisilla täytteillä ja erilaisilla leluilla saa vaihdeltua virikkeen vaikeusastetta ja arvoa tarpeen mukaan. Virikkeellistämistarkoitukseen tehtyjen lelujen lisäksi ruokavirikkeitä voi tehdä esimerkiksi sekoittamalla ruokanappulat korissa olevien pyyhkeiden sekaan, laittamalla makupaloja tyhjiin maitopurkkeihin tai rullaamalla herkkuja maton tai pyyhkeen sisään. Ruokakätköjä voi piilottaa ympäri asuntoa tai pihaa. Koiran ruuan voi antaa joko kokonaan tai osittain tällaisten tehtävien kautta.

Kongin lisäksi markkinoilta löytyy erilaisia ruualla täytettäviä leluja virikkeellistämiskäyttöön. Kuvassa Mesyllä kotia etsivä hirvikoira Siru.

Haisteluun koiraa voi innostaa tekemällä jälkiä ulos esimerkiksi ruualla, verellä tai sorkalla. Jäljestäminen on koirille luontaista käyttäytymistä ja erilaiset hajutyöskentelyn muodot väsyttävätkin koiria usein tehokkaasti. Ulkona koiran nenän käyttöä ja ympäristön tutkimista voi myös tukea antamalla koiralle aikaa tutkia metsän ja penkkojen hajuja, vaihdellen välillä tuttuja lenkkireittejä täysin uusiin paikkoihin. Ympäristön tarkkailun mahdollisuutta voi lisätä myös sisälläoloajalle järjestämällä koiralle mahdollisuuden katsella ikkunasta tai parvekkeelta pihan tapahtumia.

Virikkeellistämistä voi toteuttaa myös antamalla koiralle ulkoilun lomassa mahdollisuuden tutkia ympäristöään ajan kanssa. Kuvassa Mesyllä asuva venäjänajokoira Vinka.

Joillekin koirille kaivaminen on voimakas käyttäytymistarve ja joskus sen toteuttamiselle ei tunnu löytyvän sopivaa väylää. Omalle pihalle voi järjestää erikseen kaivamiseen tarkoitetun alueen, jolloin käyttäytyminen saadaan siirrettyä ei-toivotuista paikoista yhteen sallittuun paikkaan. Yksi vaihtoehto on myös edellä mainittu pyyhkeillä täytetty kori tai laatikko, jonne voi kätkeä makupaloja tai leluja, jotka koira voi kaivamalla löytää.

Aktiivisen toiminnan lisäksi lepo on tärkeä osa koiran käyttäytymistarpeita ja eri yksilöillä voi olla erilaisia mieltymyksiä lepopaikan suhteen. Toiset koirat tykkäävät levätä korkealla paikalla, josta pääsee tarvittaessa seuraamaan tapahtumia, toiset taas haluavat vetäytyä rauhalliseen ”pesään” ja ehkä pedata makuupaikan pohjaa sopivaksi ennen levolle käymistä.

Myös liikunta, sosiaalinen käyttäytyminen ja rotutyypillinen käyttötarkoitus ovat asioita, joita voi hyödyntää virikkeiden suunnittelussa. Koiraa seuraamalla voit saada viitteitä siitä, mistä koira pitää ja lisätä näiden toimien osuutta päivään erilaisin tavoin. Voit myös tarjota koiralle täysin uusia tehtäviä, jolloin koira saa mahdollisuuden uuden oppimiseen ja uusista virikeratkaisuista voikin löytyä uusi suosikki!