Arjen taidot ulkona

Keskiviikkoisin 10.3.-7.4.2021 klo 18. (5 kertaa)

Kurssi sisältää viisi harjoittelukertaa ja kurssikerrat ovat vaihtuvissa paikoissa Mikkelin ympäristössä.
Kurssilla harjoittelemme maksimissaan viiden koiran ryhmässä.

Kurssin päätavoitteena on harjoitella joka koiran arjessa tarvittavia taitoja vaihtuvissa ympäristöissä, erilaisten häiriöiden läsnäollessa. Kurssilla harjoitellaan: katsekontaktia, hihnakäyttäytymistä, paikalla odottamista, ohittamista ja luoksetuloa. Kurssin harjoitukset edistävät myös ryhmässä toimimisen taitoja, harjoitukseen keskittymistä ja rauhoittumista vieraissa paikoissa. Kurssi sopii esimerkiksi pentukurssin tai arkitottelevaisuus -kurssin jatkoksi. Pohjataitoina koirien on hyvä hallita katsekontakti ja luoksetulo häiriöttömässä ympäristössä.

Kurssi koostuu viidestä noin 50 min harjoittelukerrasta ja kurssille otetaan enintään viisi koirakkoa.

Hinta: 90e (sis. alv).

Ilmoittautumiset ovat sitovia ja useamman kerran kursseissa ilmoittautuminen vahvistetaan maksamalla kurssimaksu. Koirien tulee olla terveitä ja rokotettu Kennelliiton rokotusmääräysten mukaisesti. Osallistumisen peruuntuessa alle kaksi viikkoa ennen kurssin alkua kurssimaksu palautetaan vain eläinlääkärin todistusta vastaan.

Ilmoittaudu mukaan tästä

Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Puhelinnumero

Viesti

Arjen taidot ulkona


Mirva Paasonen
kouluttaja@mirvapaasonen.fi
0400 772 632


Päätoimialue: Mikkeli/Etelä-Savo
tilauksesta myös muu Suomi