(Blogiteksti julkaistu Kukoistava koira -sivustollani 22.10.2020)

Miten opetan pientä pentua, jotta siitä tulisi yhteiskuntakelpoinen aikuinen? Netti ja kirjat on täynnä erilaisia neuvoja, eikä pennunomistajan hämmennystä vähennä se, että ohjeet ovat toisinaan täysin ristiriidassa keskenään. Omistaja haluaa pennulleen tietenkin vain parasta, mutta tuoreena koiranomistajana voi olla vaikea löytää luotettavaa tietoa helposti. Hyviä kirjoja ja tekstejä on toki olemassa valtavasti, mutta niiden läpi kahlaaminen, punaisen langan löytäminen ja jalostaminen käytännön ratkaisuiksi arjessa vaatii aikaa ja vaivannäköä.

Käytännön ratkaisut pennun koulutuksessa ei itsessään ole kovin vaikeita, mutta on tärkeää tietää mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Tässä blogitekstissä kerron yhdestä tärkeimmästä oppimastani asiasta liittyen pennun käyttäytymisen kehitykseen.

Vuosia sitten ajattelin koiran käyttäytymisen koostuvan yksittäisistä taidoista, joita täydennetään niiden puuttuessa. Ja koirahan oppii koko elämänsä, joten sen valossa koskaan ei ole liian myöhäistä täydentää oppeja. Mitä pennun koulutukseen tulee, ajattelin, että pentu on kuin tyhjä taulu ja kun sille opettaa viisaasti valitun taitorepertuaarin, siitä tulee hyvin käyttäytyvä aikuinen.

Myöhemmin kuitenkin ymmärsin, miten kokonaisvaltaisesta asiasta oppimisessa on kyse ja että koiran omistajana voimme vaikuttaa paitsi yksittäisiin taitoihin, myös siihen mitä koira oppii sitä ympäröivästä maailmasta. Opin myös, että varhaiset kokemukset ovat tässä ainutlaatuisessa roolissa. Sen sijaan, että opettaisin koiran vain tekemään, kuten sanon, voin kokemuksia tarjoamalla vaikuttaa sen oppimiseen niin, että se tulevaisuudessa suhtautuisi optimistisesti arkisiin tilanteisiin, olisi utelias ja avoin, osaisi viestiä minulle tarpeistaan ja tuntisi olonsa turvalliseksi niissä paikoissa, joissa kuljemme yhdessä.

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? Olen luonut kolmeen yksinkertaiseen kokonaisuuteen perustuvan menetelmän, joka auttaa pennun omistajia hahmottamaan, miten he voivat tukea pennun kehitystä heti kotiutumisesta alkaen. Tässä blogitekstissä käsittelen yhtä menetelmän tärkeintä peruspilaria: turvallisuuden tunnetta.

Kun koira tuntee olonsa turvalliseksi, se mahdollistaa:

✅ sujuvat arkirutiinit

✅ toimivan vuorovaikutuksen omistajan kanssa

✅ vaivattoman liikkumisen koiran kanssa erilaisissa paikoissa

Kun puhutaan koiran turvallisuuden tunteesta, keskiössä on nimenomaan koiran kokemus tilanteesta. Se ei aina ole sama, kuin meidän ihmisten näkökulma. Koira voi esimerkiksi hyvin ponnekkaasti pyrkiä välttämään kiiltävälle lattialle astumista, vaikka se ei olisi lainkaan vaarallinen. Kokemus voi olla koiralle paljon pelottavampi, kuin vilkkaalla kävelykadulla pyörän eteen juokseminen, vaikka jälkimmäinen on meidän näkökulmasta koiralle paljon vaarallisempi. Onkin hyvä tiedostaa, että nimenomaan koiran kokemus on se, mikä vaikuttaa sen oppimiseen ja käyttäytymiseen tulevaisuudessa.

Jos pentu joutuu toistuvasti tilanteeseen, jossa se kohtaa sitä pelottavan asian pystymättä vaikuttamaan tilanteeseen, ollaan tekemisissä merkittävien riskien kanssa. Riski on, että seuraavalla kerralla koira pyrkii välttämään samankaltaisia tilanteita yhä aikaisemmassa vaiheessa ja/tai voimakkaammin. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi haluttomuutta tulla syliin, haukkumista vieraille ihmisille tai koirille tai luoksetulo-ongelmia.


Miten turvallisuuden tunne sitten luodaan?


👍 Ole pennulle turvallinen
Toimi itse niin, ettei pentu koe koskaan tarvetta välttää tai väistää sinua. Tarjoa pennulle turvaa silloin, kun ympäristössä on jotain mitä se haluaa välttää. Älä pakota pentua paikkoihin, joihin se ei halua mennä. Sen sijaan tarjoa pennulle nautinnollisia kokemuksia, yhteisiä ilon hetkiä ja niin mielenkiintoisia ja palkitsevia tehtäviä, että pentusi odottaa ideoitasi aina innolla.

👍 Suunnittele arkiset tapahtumat turvallisuuden tunnetta tukeviksi
Panosta miellyttäviin kohtaamisiin vieraiden ihmisten ja koirien kanssa, käsittelyyn ilman pakkoa ja yksinolon harjoitteluun koiran tahdissa.

👍 Tarjoa turvallisia kokemuksia erilaisista ympäristöistä
Sosiaalista, älä altista. Tarjoa pennulle miellyttäviä kokemuksia erilaisista ympäristöistä. Salli kiinnostavien asioiden tutkiminen ja jos huomaat välttämistä, tarjoa pennulle tilaa väistää ja tarkastella jännittäviä asioita pidemmän välimatkan päästä.

Koira on paras opettajasi. Tarkkaile siis pentua joka tilanteessa: toimiiko se pyrkien välttämään vai tavoitellakseen jotain ja säädä harjoittelutilannetta aina kohti tavoittelua. Tärkeintä, mitä voit pennulle sen varhaisen oppimisen aikana tarjota, on kokemukset maailmasta ja arkisista tilanteista turvallisina asioina.

Jos olet kiinnostunut kuulemaan aiheesta lisää, voit ladata kirjoittamani Onnellinen pentu -oppaan ja liittyä Kukoistava koira -sähköpostilistalleni tästä linkistä.